maanantai 12. tammikuuta 2015

RT-AVO:n tupla-aloitus



No niin aikahan se oli myös aloittaa rally-tokon AVO-luokka. Tässäkään luokassa ei ollut vielä mitään varsinaisen mullistavaa, uutta opetettavaa. Vealle piti opettaa vierellä istuessa perusasennosta seisomaannousu ja saada lisäharjoitusta sivu-eteen - siirtymiin ilman apuaskelia. Ykän kanssa taas päätreenissä oli ihan vain rauhallisuus ja yhteistyö, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun ohjasin holskua muuten kuin leikkimielessä.
Niin ja ohjaaja... se ei muuten ollut koskaan vielä käynyt rallykisoissa, auttanut vain treeneissä, käynyt vuosi(?) sitten yhden kurssinpätkän ja ollut mukana kun ALO:a tahkottiin läpi. Täytyy myöntää, että jännitti.


Kisat olivat Ylöjärvellä, tuomarina Minna Hillebrand ja luokassa n.15 koiraa. Vean lähtö oli luokan keskivaiheilla ja Ykän viimeisenä. Vea pääsi halliin heti kun oltiin ilmoittauduttu, sai siinä istuskella ja tutustua paikkaan. Jotain satunnaista haukahtelua, mutta rauhoittui kivasti. Vean suorituksen jälkeen Ykällä oli aika lyhyt aika tutustua halliin, mutta se onneksi ottaa paikat lungimmin. Keskityttiin vain kivaan, rauhalliseen temppujen tekemiseen ja radalla holsku pitikin itsensä ihan siedettävästi koossa.
Molemmille hyväksytyt tulokset, Vealle 86/100p ja Ykälle 95/100p, joilla ei tällä kertaa sijoituksia. Kuitenkin hyvä mieli ohjaajalle, koska Veankin isoimmat pistemenetykset olivat minun mokiani, on tästä hyvä petrata seuraavaan kokeeseen.

Alla rata ja ne virheet.



VEA, 86/100p, 1:56:50
2. HYPPY -1p, vino
 Vea kääntyi vähän katsomaan takaisinpäin, koska en viitsinyt juosta sen perään hypyn jälkeen.
3. ISTU, TÄYSKÄÄNNÖS OIKEAAN, ISTU, -1p, ov
En tiedä yhtään? Olisinkohan jäänyt kauas kyltistä, ettei koira osuisi siihen?
6. ISTU, KOIRA ETEEN, VASEMMALTA SIVULLE, ISTU, -10p, tvä
NOLOA! Jotenkin olin niin jännittynyt, että unohdin lopun istumisen ja kun olin pyytänyt Vean sivulle, lähdin suoraan liikkeelle. Enkä ollut edes tajunnut koko juttua, joten en tietenkään myöskään uusinut...
10. ISTU, SEISO, KIERRÄ KOIRAN YMPÄRI, -1p, py
Haisteli maata seistessään paikallaan
11. VASEN TÄYSKÄÄNNÖS, -1p, py
Laaja kaari selän takana. 

YKÄ, 95/100p, 2:03:13
2. HYPPY, -1p, vino
Sama kuin Vealla, lähetän hypylle eteen, enkä itse juokse kiinni ettei koira kiihdy. Tätä voidaan treenata sitten ajan kanssa
9. PUJOTTELU, -1p, py
Haukahti
13. PYÖRÄHDYS, -1p, ov
En ole ihan varma, mutta Ykä tekee pyörähdyksen aina tosi levällään, olisikohan siitä?
VÄHENNYKSET KOKONAISVAIKUTELMASTA, -2p
Haukahtelee/ulahtelee ajoittain kun hermot ei kestä. Pääosin Ykä kuitenkin piti kiitettävästi itsensä kasassa. Pahinta oli alussa hypyn jälkeen ja pujottelun jälkeen oli jo aika jees. Ykälle pahimpia ovatkin askelsiirtymät, joissa se vetää ihan turhan isot kierrokset ja komea tekeminen kärsii siitä ääntelystä.

Jee, me selvittiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti